V8 WARRE TIMES

AUTOURHEILIJAN ERIKOISLEHTIJULKAISU 01/2000

VUOSITUHAT VAIHTUI & MOVIE II-KUVAUKSET JATKUIVAT

  

VUOSITUHAT VAIHTUI - TIIMI SELVISI HENGISSÄ
Paljon mainostettu ja kaupalliseksi kusetukseksi selvinnyt Millennium sujui tiimiltä juhliessa - tottakai. Pahimmilta henkilövahingoilta säästyttiin, vaikka hengenmeno kävikin lähellä. Paparazzit olivat jälleen soluttautuneet bileisiin ja kuvasivat WT:tä tauotta. Tiimi otti kuitenkin varsin rennosti. Tavoiteltua kuvamateriaalia!
  
MOVIE II-KUVAUKSET JATKUVAT JÄLLEEN
Lokakuun lopusta asti taukoa pitänyt Movie II pärähti julkisuuteen kuvauksien jatkumisella. Huolestuneimmat ehtivät jo luulla koko hankkeen kaatumista, mutta toisin kävi. Tiimi oli tauon aikana hionut juonta ja saanut siihen muutamia käänteitä lisää. Kuvauksiin osallistui myös naispääosaa esittävä Pussycat!
  
WT-GALLUP - MITEN TULEVAN ELOKUVAMME PITÄISI PÄÄTTYÄ
Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä historiaa. Voit vaikuttaa ja saada kerrankin äänesi kuuluviin. Äänestä WT:n kuukauden gallupissa ja olet mukana tekemässä suuresta vieläkin suurempaa! Klikkaa tästä!
  

CHASE OF THE FUTURE-SOUNDTRACK PIAN MYYNNISS€
Elokuvan LP-pituinen soundtrack on saatavilla keväällä 2000. Movie II elokuvamusiikkia on odotettu Suomen clubimaailmassa jo kesästä 1999. Promosinkut ovat soineet ympäri Eurooppaa ja DJ-palaute on ollut positiivista. Tyylinä levystä kerrottakoon: trance, goa, trip hop, rap, pop ja hempeä shit. Tähtiartisteina levyllä kuullaan mm. L'unar, Afrokillah, Celeb J, Low Loz, Jimmy Bronx ja WT All Star Rappers (playas 4 life). Levyn myynnin aloittaa ensimmäisenä maailmassa nettikaupan ykkönen - WTRSC eli WT Releated Stuff Corner -  http://warre.uiah.fi.

  




SIIRRY

UUTISTEN PÄÄSIVULLE