Muuta fontin kokoa


Lähetä uusi viestiLähetä vastaus Sivu 1/1   [ 8 viestiä ]
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 22 Joulu 2021, 20:00 
Pöljän Varaosakeskus
Pöljän Varaosakeskus
Avatar

Liittynyt: 28 Loka 2010, 12:54
Viestit: 1407
Vuosi 2021 on ollut poikkeuksellinen rajoitusten takia. Tapahtumia on peruttu ja sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt selvästi. Onneksi muutamia tapahtumia on saatu pidettyä ja ne ovat osoittaneet, että harrastajat todella kaipaavat perinteisiä tapahtumia. Talkoopuolella ollaan huomattu karu tosiasia, että uusia talkoolaisia on vaikea löytää, varsinkin kun vanhempi väestö on hieman vältellyt kontakteja. Toivotaan, että ensi vuonna pääsisimme palaamaan entiseen vapaaseen aikaan. Edessä on kuitenkin ehkä toistaiseksi vaikein tautiaalto. Valmistelemme kevään Lahti Motor-Show:n osastoa ja kesätapahtuma Heinäkuun puolivälin jälkeen on aiheuttanut jo muutamia kyselyjä. Tämäkin on tarkoitus toteuttaa.

Pöljän Varaosakeskus kiittää asiakkaitaan ja vuosi 2021 on ollut jälleen parempi kuin edellinen. Vaikka alkuperäiset varaosat loppuvat maailmalta ja uustuotanto-osienkin saatavuudessa on ollut suuria vaikeuksia, niin kalusto on kuitenkin pysynyt liikenteessä. Muutamissa osissa on edelleen suuria saantivaikeuksia. Valmistajat lopettavat tuotantoa, mutta onneksi uusia valmistajia on kuitenkin ilmaantunut. Valitettava tosia kuitenkin on, että osien laadussa joudumme tulevaisuudessa tinkimään. Koitan kuitenkin omien ja asiakkaiden kokemuksen myötä tarjoamaan vaihtoehdoista parhaita. Onneksi hinta ei kuitenkaan ole tärkein kriteeri, varsinkin kun on kokeillut sitä halvempaa.

Uusia harrastajiakin on tullut mukaan, mikä tuo jatkuvuutta DDR-ajoneuvoharrastukseen.

Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!

-Pöljän Varaosakeskus-

_________________
PÖLJÄN VARAOSAKESKUS Kauppaa rehellisesti neljällä kielellä (Suomee, Savvoo, hiljoo ja kovvoo) http://www.warreteam.com/varaosat
varaosat@warreteam.com 0400-142568


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 22 Joulu 2021, 20:26 
IFA-kombinaatin jäsen
IFA-kombinaatin jäsen
Avatar

Liittynyt: 17 Joulu 2010, 19:04
Viestit: 272
Rauhallista Joulua ja tervettä uutta vuotta Pöljään ja kaikille IFA-kombinaatin ystäville minulta ja Navigaattorilta! Toivottavasti ensi suvena olemme paremmassa maailmassa ja tapaamme jälleen. :IFA:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 23 Joulu 2021, 17:00 
Uusi aktivisti
Uusi aktivisti

Liittynyt: 13 Elo 2013, 22:28
Viestit: 2
Paikkakunta: Inkeroinen
Hyvää Jouluu Kouvolasta.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 23 Joulu 2021, 22:27 
Stasin jäsen
Stasin jäsen
Avatar

Liittynyt: 30 Loka 2010, 19:59
Viestit: 796
Paikkakunta: Pietarsaari
Hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta kaikille.

Paljon kiitokset Pöljän varaosakeskukselle varaosien hankinnan vuoksi.

_________________
Kun tiedät kaiken, olet varmasti ymmärtänyt jotain väärin.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 24 Joulu 2021, 15:44 
Etuoikeutettu kansalainen
Etuoikeutettu kansalainen
Avatar

Liittynyt: 26 Marras 2010, 16:26
Viestit: 49
Leppoisaa Joulua kaikille! :thumpupb:

_________________
WarreKari
********************************************************
Wartburg 353 W Tourist 1987 & Wartburg 353 W Cabriolet Laika 1988/1995.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 24 Joulu 2021, 16:12 
Työn sankari
Työn sankari

Liittynyt: 29 Kesä 2019, 11:13
Viestit: 50
Paikkakunta: Urjala
Onnellista joulua ja hyvää ajokautta DDR kaluston harrastajille vuodelle 2022!

Hyvä joululahja olisi, että tautitilanne laantuisi ja saisimme turvallisesti kokoontua hyvän harrastuksen parissa taas yhteen. Kiitos aktivisteille, jotka mahdollistavat vanhan kaluston ylläpidon pitämällä yllä foorumia, neuvomalla tietoa tarvitsevaa ja hankkimalla varaosia niitä tarvitseville. Joulun henki toteutuu tässä ryhmässä! :kiitos:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 24 Joulu 2021, 16:57 
Stasin jäsen
Stasin jäsen
Avatar

Liittynyt: 01 Kesä 2013, 09:22
Viestit: 847
Paikkakunta: Sipoo
Hyvää joulua ja aktiivista uutta vuotta kaikille.

_________________
Ifa F9 309/9 -54
Ifa F9 309/1 -55
Wartburg 311/9 -56
Wartburg 311/9 -62 x2
Wartburg 311/2 -59
Wartburg 311/0 -59


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022!
ViestiLähetetty: 25 Joulu 2021, 01:20 
Site Admin
Site Admin
Avatar

Liittynyt: 26 Loka 2010, 00:46
Viestit: 1785
Paikkakunta: Global
Hyvää Joulua kaikille! Ja toivotaan vähän helpompaa elämää vuodelle 22. :fingers:

_________________
WarreTeam.com


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Lähetä uusi viestiLähetä vastaus Sivu 1/1   [ 8 viestiä ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron


Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group
610nm Style by Daniel St. Jules of Gamexe.net

Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com