No niin. Tämän tarinan jatkaminen tai siis alusta aloittaminen on jäänyt täysin vaiheeseen mutta nyt korjataan tilanne, kun warreilu ottaa ainakin tänä vuonna isomman roolin elämässä jo tulevan Eisenachin-reissun myötä.
Palataksemme täysin alkuun pitää mennä tuonne 70/80-luvun vaihteeseen, luultavimmin 70-luvun viimeisiin vuosiin. Olin silloin pikkupoika ja vastapäätä Hollolan Herralassa sijaitsevaa mummolaa oli vanha rapistunut autokorjaamo, jonka vieressä pitkässä heinikossa makasi jo kokolailla ruostunut marjapuuronvärinen autonromu. Mutta mikä auto! Aivan uskomattoman upea, melko samannäköinen kuin 50-luvun elokuvissa, mutta ei ihan kuitenkaan... Sisustus oli todella hieno, puuta ja kangasta ja "norsunluuta" kahvoissa ja vetimissä, ratin keskiössä komea vaakuna. Iso krominen "dollarihymy" keulassa, pyöreät lamput ja kromi/alumiinilistoja siellä täällä. En oikeastaan ollut edes mitenkään iso autofani toisin kuin monet ikätoverini (enkä ole vieläkään, tämä on harvinainen poikkeus) mutta tässä autossa oli Sitä Jotakin ja jotenkin vastustamattomasti kaikki vaan niin kohdallaan. Autoa tietysti tutkittiin ja siinä leikittiin paljon erilaisia rosvo-ja-poliisi ym. leikkejä toisen "ampuessa" takaa-ajajia sivuikkunasta ja niin edelleen. Vaikka auto oli jo silloinkin hyvin selkeästi vanhanaikainen niin jo silloin kypsyi vakaa päätös: Vielä jonakin päivänä minulla tulee olemaan juuri tuollainen auto, ja tulen ajamaan Suomen maanteitä sillä.
Sitten joku huomautti sivulauseessa, että se on Wartburg. Häh? Eihän se nyt warre voi olla! Warrehan on kaikkein rumin, kulmikas itäauto ja vielä lisäksi haisee pahalta, ruuhkassakin huomaa heti että jossain edellä menee warre vaikka se on monen autonmitan päässä edessä eikä sitä edes näe. No, olkoon warre sitten. Haluan sen silti!
Voidaanko kunnostaa se? Isä sanoi että ei voida, moottori on leikannut kiinni ja se on muutenkin liian huonokuntoinen.
Sämpylä-Warre jäi siis lähtemättömästi mieleen. Pikakelataan jonnekin tuonne vuoteen 93-94. Ajokortti-ikä ja asuin Helsingissä. Pitäisi ostaa ensimmäinen oma auto. Warre! Kävin Keltaisen Pörssin ilmoituksen perusteella katsomassa yhtä kokosinistä muistaakseni Espoossa tai Vantaalla. Se oli kuhmuinen ja vähän ruosteessa sieltä täältä - mutta kuitenkin rekisterissä, katsastettu ja kävi ja toimi. Hinta olisi ollut 4000 markkaa. Siihen olisi mennyt kesken ysärin laman kaikki säästöt ja tiedossa köyhyyttä pitkäksi aikaa ja tuloksena auto joka ei nyt kuitenkaan olisi ihan jokapäiväinen käyttöauto pk-seudun liikenteessä... Joten ei, jätetään väliin ja odotetaan parempaa aikaa.
Vuodet vierivät. Kauan meni ulkomaillakin, sekä töissä että opiskellessa. Warre oli kuitenkin aina jossain mielen perällä. Välillä jopa niin että tuli selattua myynti-ilmoituksia, haaveiltua ja mietittyä säilytys- ja huoltotiloja ja sen sellaista... Välillä asia unohtui vuosiksi melkein kokonaan, mutta palasi aina takaisin. Joskus vielä, kun aika on oikea!
Sitten tuossa 2015 tienoilla aloin käydä prätkieni kanssa (ne olivat tarjonneet ensisijaista apua ajamalla tapahtuvan seikkailun himoon jo pitemmän aikaa) enemmän sellaisissa sekatapahtumissa, joissa oli sekä moottoripyöriä että autoja. Samaan aikaan alkoi tuntumaan siltä että lähestulkoon jokaisella tutulla ja kaverilla paitsi minulla on joku hauska harraste- tai veteraaniauto: Amazonia, Kuplaa useammallakin, 80-luvun Skodaa, Nappisilmäladaa (Nappisilmän muuten omistinkin hetken aikaa parin kaverin kanssa kimpassa 2000-luvun alussa, mutta siihen ei liittynyt silloin vielä mitään varsinaista harrastusta, olipahan vain halvalla saatu käyttöauto maaseudun ajoon). Ei hemmetti! Kyllä se warre nyt saatava, ei tätä ikuisesti voida vatvoa ja vatuloida. 2018 liityin tälle foorumille ja tein lopullisen päätöksen auton hankkimisesta. Ja tämän foorumin kautta tuo valmiiksi museorekisteröity ja vain leimaa ja käyttöä vailla ollut vihreä kaunokainen Närpiöstä löytyikin, kävin sitä ensin katsomassa heinäkuussa kuuspätkä-Jawalla paluumatkalla Roikkarallista, joka pidettiin Ristijärvellä ja josta ajoin kotimatkan "pienellä" koukkauksella Oulun kautta ja länsirannikkoa alaspäin. (Oulussa piti käydä pitkästä aikaa katsomassa vm. -43 Alpo-hinaajaa jolla aikoinaan heitettiin reissu Normandian maihinnousun 60-vuotisjuhliin, mutta se on ihan toinen tarina.) Seuraavassa kuussa tehtiin kaupat, kassana käytin USA:n moottoripyörämatkaa varten säästettyjä varoja joita ei sinä vuonna olisi muutenkaan voinut käyttää - se kassa on muuten sen jälkeen kerätty ja kulutettu jo kerran uudestaankin ja tänä vuonna se taitaakin enimmiltään kulua Eisenachiin, kun ei tuonne rapakon taakse varmaan oikein kehtaa enää lähteäkään.
Ensimmäisenä kesänä 2019 ajoin aika paljonkin ja teknisiä ongelmiakin oli, suurin osa hyvin tyypillisiä pitkään seisoneen (noin 4,5 v) auton vikoja, mutta kaikki korjattiin sitä mukaa kuin niitä ilmeni, siinä käytiin Säynäniemi ja DDR-tapaaminen ja Roikkaralli ja Idän Ihmeet, lyhyemmistä reissuista puhumattakaan. Seuraavana eli koronavuonnakin käytiin vielä ainakin Säynäniemessä mutta muutamina viime vuosina warre on harmillisesti jäänyt muiden harrastusten, erityisesti niiden motskareiden varjoon. Kuuspätkään piti laittaa sivuvaunua ja sen kanssa käydä sitten alpeilla ja sitten piti hankkia vielä harvinaisempaa 660-kuutioista Jawaa ja töissäkin on välillä pakko käydä, että edellisiin saa rahaa. Mutta tänä vuonna tulee olemaan Warren vuosi taas
